Mittaustietoa energiatehokkuuden parantumisesta

Rakennuksen ilmalämpöpumput ovat nyt olleet yhdessä käytössä noin vuoden. Lämpöpumppuja on rakennuksessa yhteensä kolme kappaletta: yksi päärakennuksen alakerrassa, yksi talousrakennuksessa ja yksi päärakennuksen yläkerrassa. Viimeksi mainittua käytetään pääasiassa viilennykseen kuumina ajanjaksoina.

Energiankulutus on selvästi pienentynyt uudistusten myötä

Kokemukset ilmalämpöpumpuista ovat hyviä. Suora sähkölämmitys on käytössä pääsääntöisesti vain ajoittain lukuun ottamatta muutamaa kovinta pakkaspäivää. Sähkölämmitystä käytetään lähinnä niissä tiloissa, joissa lattialämmitys on tarpeen. Kylpyhuoneen lisäksi lämmitetään siis eteisen ja keittiön laattalattiaa noin tunnin ajan päivässä.

Alakerran lämpöpumppu riittää varsin hyvin kattamaan koko talon lämmitystarpeen eikä yläkerrassakaan tarvitse palella. Sen sijaan viilennyksen osalta on sanottava, että alakertaan sijoitettu laite ei juurikaan viilennä yläkerran tiloja. Tämän johdosta yläkertaan asennettiinkin erillinen ilmalämpöpumppu, joka on vain viilennyskäytössä.

Ulkorakennukseen sijoitettu laite on myös osoittautunut oivalliseksi ratkaisuksi. Ulkorakennus pidetään pääsääntöisesti hieman viileämpänä – noin 15 asteessa. Koska myös ulkorakennuksessa on sähköinen lattialämmitys, on sen lämmittäminen normaaliin huonelämpötilaan kestänyt varsin pitkään, jopa kahdeksan tuntia, ja tilojen käyttö sen takia jäänyt varsin vähäiseksi. Ilmalämpöpumpun avulla tilat on mahdollista saada lämpimiksi merkittävästi nopeammin, mikä taas mahdollistaa tilojen käyttöönoton lyhyelläkin varoitusajalla.

Lämmitysenergiaa on säästynyt myös varsin mukavasti. Tähän mennessä vertailukelpoista tietoa on kertynyt vuoden 2021 ajalta. Kuukausikohtaiset kulutustiedot ovat nähtävissä alla olevasta kuvaajasta. Vertailussa kulutettu energia on kerrottu lämmitystarveluvulla. Näin lämpötiloiltaan erilaiset vuodet on saatu vastaamaan toisiaan mahdollisimman hyvin. Lisäksi kulutuksesta on vähennetty lämpimään käyttöveteen kulunut energia sekä kotitalouslaitteiden käyttämä sähkö. Näitä ei ole rakennuksessa erikseen mittaroitu, vaan kulutus on arvioitu lämmityskauden ulkopuolisen kulutuksen avulla.

Tähänastisen kokemuksen perusteella voi arvioida, että toimenpiteiden tuoma säästö sähkönkulutukseen on noin 6 000–7 000 kWh vuodessa. Sähkönhinta on nousemassa, mutta varovaisella 0,15 eur/kWh hinnalla rahallinen säästö on noin 900–1 000 euroa vuodessa. Lämmitykseen käytettäviin ilmalämpöpumppuihin investoitiin noin 4 000 euroa, joten sijoitusta voi pitää varsin kannattavana.
 
Huom! Kuva aukeaa isompana hiirellä klikkaamalla.
Kuva. Talo Järvenpään lämmitysenergiankulutus vuosina 2019-2021.


Sivua päivitetty viimeksi 31.7.2024