A-energialuokan talo Sotkamossa

Essi Wallin-Moilasen ja Miika Moilasen rakennuttama yksitasoinen omakotitalo valmistui vuonna 2023 Sotkamojärven rannalle. Talossa asuvat vanhempien lisäksi 3- ja 6-vuotiaat lapset.

Tontilla on rakennusoikeutta ja varaukset autotallille ja rantasaunalle. Kohteessa on maalämpö ja normaali ilmanvaihtolaite. Uusiutuvaa energiaa ei ole otettu hyötykäyttöön.

”Kulujen säästämiseksi maalämpökone ohjelmoidaan pian keskustelemaan pörssisähkösovelluksen kanssa. Energiatehokkuus on meille erityisen tärkeää asumiskustannusten kannalta, mutta myös ympäristö- ja ilmastosyistä”, Miika Moilanen kertoo.

Kohteessa ei ole koneellista viilennystä, mutta lähes kaikissa ikkunoissa on sisäänrakennetut kaihtimet. Ikkunoihin on mietitty myös aurinkokalvoja. Kohteessa hyödynnetään siis passiivista aurinkosuojausta.

Oma suunnitelma toteutui sujuvasti

Moilaset toteuttivat kodin rakennuksen oman suunnitelmansa perusteella. Omatalo tarkisti suunnitelman sopivaksi ja rakentamisprosessi eteni hyvin ilman suurempia yllätyksiä. Energia-asiat pohdittiin huolellisesti jo ennen rakentamista, jotta sekä rakentamis- että asumiskustannukset pysyisivät kurissa.

”Asuminen sujuu mainiosti. On mukavaa, kun on hieman tilaa touhuta niin talossa kuin pihassa. Varsinkin lasten kanssa arjen pyörittäminen on nyt helpompaa. Talon suhteen ei ole tullut suurempia yllätyksiä. Kovilla pakkasillalämmitettiin taloa jonkin verran myös pienellä takkakamiinalla. Se oli yllättävän hyvä lämmönlähde ja talo piti lämmön pitkään” Moilanen toteaa.


Sivua päivitetty viimeksi 26.7.2024