Uutiset


11.5.2016 9.00

Lahti ja Lappeenranta kehittävät: Energiavalinta.fi vertailee kiinteistöjen uusiutuvan energian ratkaisuja

Lahdessa ja Lappeenrannassa on pian entistä helpompaa tutkia uusiutuvan energian hyödyntämismahdollisuuksia ja vertailla niiden kannattavuutta erilaisissa kiinteistöissä. Kuntien Ilmastokonferenssissa Tampere-talolla 12.-13.5. esiteltävä Energiavalinta.fi -verkkopalvelu avautuu käyttäjille kesäkuussa.

Vähähiilisyyttä tavoittelevan kunnan on välttämätöntä edistää uusiutuvan energian ratkaisujen käyttöönottoa rakennuskannassaan. Helppo ja käyttäjälle maksuton vertailupalvelu arvioi kiinteistökohtaisesti vähähiilisten energiantuotantomuotojen potentiaalin ja niillä saavutettavan hiilidioksidipäästöjen vähenemän sekä tarjoaa vertailutietoa investoinnin kannattavuudesta.

– Haluamme tehdä erilaisten energiaratkaisujen vertailun kuntalaisille mahdollisimman helpoksi. Kuluttajalle nämä ovat isoja investointeja, joten myös vaihtoehtojen kustannusvertailu on olennainen osa päätöksentekoa, sanoo kestävän kehityksen koordinaattori Eira Rosberg-Airaksinen Lahden tekniseltä ja ympäristötoimialalta. Palvelussa käyttäjä voi vertailla myös eri ratkaisujen kasvihuonekaasupäästöjä.

Alusta muillekin kunnille

Energiavalinta.fi -verkkopalvelu toteutetaan Euroopan aluekehitysrahaston tuella. Kehitystyö tehdään Lahden ja Lappeenrannan kaupungeissa, jonka jälkeen Bionova Oy:n rakentama verkkopalvelu on muidenkin kuntien hyödynnettävänä kustannustehokkaasti.

– Palvelu on nopea ottaa käyttöön, sillä se hyödyntää kuntien olemassa olevia karttoja ja kiinteistörekistereitä yleisten rajapintojen kautta, kertoo Bionova Oy:n toimitusjohtaja Panu Pasanen. Palvelua voidaan myös niin haluttaessa täydentää muilla kuntakohtaisilla tiedoilla.

Näkyvyyttä paikallisille yrityksille

Palveluun toteutetaan markkinapaikka uusia energiaratkaisuja tarvitsevien ja niitä tarjoavien yritysten välille. Järjestelmä- ja laitetoimittajat sekä energiayhtiöt voivat ilmoittautua mukaan palveluun, jolloin kiinteistön omistaja voi lähettää tarjouspyynnön valitsemastaan energiaratkaisusta suoraan verkkopalvelusta.

Yhtenäisten lähtötietojen ansiosta tarjousten käsittely on nopeampaa ja kuluttajille yritysten löytäminen helpottuu. Yrityksille tämä on kätevä keino tavoittaa uudistushankkeita suunnittelevat kiinteistönomistajat ja saada uutta liiketoimintaa.

Energiavalinta.fi Kuntien ilmastokonferenssissa Tampere-talossa 12.-13.5.

Kesäkuussa avattava palvelu on ensiesittelyssä Kuntien ilmastokonferenssissa Lahden ja Lappeenrannan yhteisosastolla. Myös palvelun kehittäjän, Bionovan, edustajat ovat paikalla vastaamassa kysymyksiin. Tervetuloa ständille konferenssin aikana sekä energiavalinta.fi-demoon torstaina 12.5., klo 12.45-13.00.

Lisätietoa tapahtumasta >>

Energiavalinta.fi lyhyesti:
  • kustannustehokas kiinteistökohtainen palvelu uusiutuvan energian potentiaalin vertailuun
  • vuosisäästöt euroina, energiana ja hiilidioksidipäästöinä
  • investointi ja takaisinmaksuaika
  • tarjouspyyntöpalvelu uudesta energiaratkaisusta
  • käyttäjälle maksuton
  • avautuu Lahdessa ja Lappeenrannassa kesäkuussa 2016
  • laajennettavissa nopeasti ja pienellä investoinnilla myös muihin kuntiin

Lisätietoja palvelusta antavat:


Wirma Lappeenranta Oy
Eeva Pihlajaniemi
puh. 044 0523 056, eeva.pihlajaniemi@wirma.fi

Lahden kaupunki
Eira Rosberg-Airaksinen
puh. 044 416 3499, eira.rosberg-airaksinen@lahti.fi

Bionova Oy
Panu Pasanen
puh. 044 2871 722, panu.pasanen@bionova.fi

Bionova Oy
Kimmo Nekkula
puh. 040 552 1990, kimmo.nekkula@bionova.fi
Energiavalinta – logo


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 11.5.2016